Luru on hankittu meille lähinnä mukavaksi harrastuskoiraksi, joten en varsinaisesti pety, jos siitä ei varsinaista näyttelytähteä tulekaan. Mukavaa se on kumminkin oman koiran kanssa käydä kehässä pyörähtämässä ja avasimmekin näyttelysaldomme viime lauantaina Porvoon kansainvälisessä näyttelyssä. Luru oli pentuluokassa (7-9kk ikäiset pennut) kolmen muun narttupennun kanssa. Uroksia ei ollut tähän luokkaan ilmoittautunut lainkaan. Lähdimme koko perheen (lue: minä, mies ja Luru) voimin ajelemaan jo hyvissä ajoin, jotta Lurulle jäisi aikaa pöristellä paikanpäällä ennen kehään menoa. Termi "pöristellä" kuvaa Lurun tapaa touhottaa sinne tänne ympäriinsä tilaisuuksissa, joissa on paljon muita koiria ja joissa päätarkoitus ei ole niiden kanssa leikkiminen. Neiti olikin selvästi hämillään tyyliin "äippä enkö mä nyt jo pääse tuon, ja tuon ja tuonkin kanssa leikkimään?!?". Pienen pieni turhautunut uikutus kuuluu tähän pöristelyyn... Noh, kehässä Luru käyttäytyi kuitenkin huomattavasti paremmin kun odotin, joten pöristely sallittakoon. Itseasiassa olin todella tyytyväinen Luruun, esitin sen itse ja loppua lukuunottamatta Luru jaksoi seistä nätisti paikoillaan. Ei siis tarvitse turhaan jännittää seuraavaa näyttelyä, koiran esittäminen oli ihan kivaa:) Vaikkei siitä aikaisempaa kokemusta olekaan. Olimme kolmansia kolmesta, mutta arvostelu oli oikein mukava:


Mittasuhteiltaan oikea, tiivisrakenteinen pentu. Sillä on moitteeton pää, hyvä kiinteä selkä. Oikea-asentoinen rintakehä. Hyvät raajat. Turkki ja luonne hyvät. Hieman ahtaat takaliikkeet.

Tuomarina oli Jorma Silta. Nyt sitten harjoitamme päivittäistä mäkitreeniä, jotta neidit takaliikkeet saisivat hieman leveyttä;)

Porvoo9-3.jpg
Luru kuvassa keskellä...tämähän ei siis ollut vielä lopullinen järjestys;)