Sama saksanpaimenkoiranainen, johon ollaan monesti törmätty on ylipuhunut meitä katsomaan Helsingin palveluskoiraharrastajat ry:n koulutuksia Talin huipulla sijaitsevalle kentälle. Eilen sitten uskaltauduttiin, eli hölkkäiltiin sinne iltahämärissä. Oltiin vähän ajoissa, mutta siitä huolimatta parkkipaikka oli aivan täynnä autoja. Luru-neiti oli ensimmäistä kertaa elämässään ujo vieraiden ihmisten kanssa! Tämähän yleensä rakastaa jokaista kaksijalkaista, mutta tuolla kentän reunalla namia tarjonnut setä sai pitää naminsa, Luru suostui korkeintaan nuuhkaisemaan hänen sormenpäitään?!? Todella yllättävää käytöstä Lurulta. Ehkä viereisen Vermon raviradan äänet teki tuosta tilanteesta Lurun näkökulmasta vieläkin oudomman.

Homma toimii tuolla niin, että porukka jaetaan tason mukaan ryhmiin (joiden koko siis vaihtelee viikottain osallistujamäärän mukaan) ja ryhmissä otetaan yksi koirakko kerrallaan ohjaukseen. Tämä selitti suuren automäärän, muut koirat odottivat autossa. Tarkoitus oli nimittäin seurata myös muiden koirakkojen koulutusta, eikä lähteä heti oman suorituksen jälkeen. Tämä oli meille uusi käytäntö ja koska me ei oltu autolla, sain pitää Lurua siellä sivummalla.

Siinä vaiheessa kun tuli meidän vuoro, Luru oli jo vapautunut jännityksestään:) Ohjaaja kyseli meiltä mitä ollaan tehty ja pani meidät sitten esittelemään seuraamista. Noh, meillähän on edelleen tämä oikean seuraamiskohdan hakeminen vaiheessa ja saatiinkin siihen tosi hyviä vinkkejä. En ollut esim. huomannut, että aina lähtiessäni seurauttamaan Lurua, lasken vasempaa kättäni (jossa nami) Lurun kuonon eteen. Jäänne alkuajoilta, kun Luru piti houkutella namilla mukaan. Tämä selvästi häiritsi Lurua, joten ohjaaja käskikin heti jättää sen pois. Samoin semmoinen, että sanoin käskyn jo lähdettyäni liikkelle. Tätä muutettiin niin, että käsky tulee ensin, sitten vasta liikkeelle. Nämä pieneltä vaikuttavat korjaukset paransivat Lurun seuraamista heti:) Tämä on juuri sitä, mihin ei yksin treenatessa pysty, eli joku ulkopuolinen tarkkailee ja huomaa ohjaajan virheet (joita tämä ei itse huomaa, en ainakaan minä). Lisäksi meille teki tosi hyvää harjoitella häiriön alaisena. Muuta ei sitten otettu tällä kertaa, vaan mentiin sivulle harjoittelemaan kontaktia.

Ruvetaanko me nyt sitten käymään tuolla? Katsotaan nyt. Ohjaaja oli kyllä tosi hyvä ja tykättiin, mutta oli siinä huonojakin puolia. Ensinnäkin itse kyllä harjoittelisin mieluummin ryhmässä, tuo tuntui vähän hassulta tuo yksitellen homma ja sitäpaitsi mun mielestä toi olisi todella turhaa yksityisautoilua, että me ajettais tuo muutaman kilometrin pätkä autolla vain siksi, että koira täytyy saada jonnekin "säilöön" (lisäksi...meillä ei ole autopaikka ja inhoan etsiä sikapitkälle saabille tienvarsipaikkaa myöhään iltaisin...mutta tämä ei ole hyvä syy;). Toinen syy on, että vesikoirien tapaaminen Huopalahdessa on samaan aikaan. Siellä on ollut tosi kiva käydä, Luru saa helposti liikuntaa ja muiden vesikoirien omistajien kanssa on mukava turista. Tällä seuralla on kyllä harjoituksia myös Kivikossa sunnuntaisin ja ne on käsittääkseni ryhmäharjoituksia, eli ehkä me käydään siellä katsomassa miltä se vaikuttaa. Pitempi matka, mutta muuten enemmän plussia.