Kaisan MEJÄ-kurssi aloitettiin kaikille yhteisellä aloitusluennolla. Käytiin läpi verijäljen perusteet aina jäljen tekemisestä koetilanteeseen ja koevaatimuksiin asti. En käy kirjaamaan perusteita sen kummemmin, mutta listaan alle ne olennaiset, itselleni uudet pointit, joita luennolta tarttui matkaan :)

  • Jäljen teko kannattaa tehdä mahdollisimman helpoksi, esimerkiksi verisienen voi pakastaa sellaisenaan (huuhtelematta, naruineen) purkissa.

  • 100m jälkeen kuluu verta noin 0,3dl, kun se tehdään AVO-luokan vahvuisena (3dl/noin 1km). Puolen litran veripullosta tulee siis noin 4kpl 50m mittaista aloittelevan koiran jälkeä.

  • Pakkasella/talvella ei kannata jälkeä ajaa. Kova pakkanen voi vahingoittaa koiran hajuaistia jopa pysyvästi (muistaakseni rajavartiolaitoksen koirille pakkasraja oli -5 astetta???). Lumen päälle vedetyssä jäljessä on ongelmana myös sen näkyminen ja vetäjän tallausjäljet.

  • Kannattaa välttää jäljen tekemistä helppoon maastoon, sekä koira että ohjaaja tottuvat siihen (eli vaikealla jäljellä koira saattaa väkisin lähteä vaikkapa polkua pitkin, kun on tottunut siihen, että jälki kulkee aina helpointa mahdollista reittiä).

  • Liian tuore jälki (alle 2h vanha) on koiralle jopa vaikeampi kuin vanha, koska hajut eivät ehdi tasaantua ja ilmassa leijuu paljon hajupartikkeleja.

  • Jos jälki halutaan ajaa tuoreena (alle 2h), verta kannattaa laimentaa esimerkiksi suhteella 1:1.

  • Jälki vanhenee nopeammin kuivassa maastossa kuin kosteassa maastossa.

  • Kalliot ja tiet ovat vaikeampia kohtia jäljellä, koska niillä jäljestä puuttuu rikkoutuneen maan haju.

  • Jäljen tekoväli vaihtelee koirakohtaisesti. Yli-innokkaalle koiralle jälkiä kannattaa tehdä useammin (esim. 2 viikossa), ei niin kiinnostuneelle harvemmin.

  • Jälkeä vaikeutetaan (maaston vaikeus, jäljen pituus ja ikä) vasta kun koira ajaa aiemman jäljen intensiivisen ja helpon oloisesti (eli koiralla ei mene sormi suuhun).

  • Kokeisiin aikovien on syytä opettaa makausten ilmaisu tarpeeksi selkeäksi (esim. koira menee makauksella maahan). Makausten ilmaisuun kiinnitetään kokeissa yhä enemmän huomiota.

  • Makaukset tehdään nykyään useimmiten piilomakauksina, eli nostetaan sammal/jäkäläkerrosta, potkitaan maata rikki, lisätään verta makaukselle ja laitetaan sammal/jäkäläkerros takaisin makauksen päälle. Ohjaaja ei siis makausta maastosta erota.

  • Muurahaisia pitää varoa. Loppupalkan ollessa ruokaa, kannattaa se pistää jäljen päähän esimerkiksi kannellisessa purkissa.