Miksi oi miksi en kanna taskussasi palkkalelua?? Joidenkin takkien taskusta sellainen kyllä löytyy, mutta ei tämänhetkisen toppatakin. Johtaa siihen, että ekstempore-treenit lenkin varrella täytyy vetää lapasella ja se taas johtaa toisen käden jäätymiseen XD

Eilen käden jäätyminen kyllä unohtui tehokkaasti, Zipanen teki meinaan niin hienoa treeniä että! Treenit saivat alkunsa siitä, että lenkille lähdettäessä tuntuivat molemmat koirat sinkoilevan sinne tänne ylimääräisen energian ja innon siivittämänä. Joten ei muuta kuin kurvaus päiväkodin parkkikselle ja treenit pystyyn. Zipanen aloitti seuraamisella. Tällä kertaa ihan kokeenomaisesti, liikkeelle perusasennosta, pätkä suoraa (10 askelta?), käännös vasemmnalle, pätkä suoraa (5 askelta?) ja käännös oikealle. Toinen pätkä suoraa kahdella pysähdyksellä. Witsit se on oppinut seuraamaan :) <3 Tosi hienot käännökset ja perusasennot :) Oikeanlainen vire on kyllä kaikki kaikessa, sitä ei voi tarpeeksi korostaa! Olen Zipan kanssa pyrkinyt siihen, että annan käskyn ainoastaan ensimmäisen kerran lähtiessäni liikkeelle. Kokeessahan käskyn saa toistaa jokaisen pysähdyksen ja temponmuutoksen jälkeen. Mun teoria on, että jos treeneissä totutan koiran jatkamaan toimintaa siihen asti, kun tulee vapautuskäsky, ovat kokeissa käytettävät lisäkäskyt sitten sitäkin tehokkaampia. Seuraamisen jälkeen Zipa teki muutaman luoksetulon. Luoksetuloissa on ollut ongelmana vauhdin säilyminen loppuun asti, minä kun haluan, että koira tulee luokseni asti tuhatta ja sataa jarrutellen vasta noin metriä ennen päästäkseen suoraan perusasentoon. Vauhtia on haettu niin, että kutsuessa seison jäykkänä, mutta koiran vauhdin ollessa vielä sopiva, vetäisen lelun taskusta ja juoksen takaperin pakoon. Pikkuhiljaa olen sitten odottanut, että koira ehtii lähemmäs ja lähemmäs ennen pakoon juoksua. Tällä hetkellä Zipanen pitää vauhdin yllä aina muutamaan metriin minusta. Lisäksi aloitin liikkeestä seisomaan jäämisen treenin. Näin aluksi pelkkä lyhyt seuraaminen hitaassa vauhdissa, käsky käsiavulla, muutaman metrin eteneminen ja palkka taakse.

Lurunen on jäänyt näissä meidän arkitreeneissä aivan paitsioon, mutta perustelen sitä sillä, että kerätköön intoa tulevia Lentsun treenejä varten ;) Ainahan Luru saa jotain tehdä ja tänään se oli seuraamista ja kaukoja. Kaukoissa yksi istumaan nosto noin 10 metristä ja palkka. Seuraamisessa perinteistä suoraa ja käännöksiä molempiin suuntiin. Teen Lurun kanssa aivan liikaa käännöksiä vasemmalle, ne ovat kohtuullisen mallikkaita. Käännökset oikealle sen sijaan vaatisivat oikeasti treeniä... Jospa koittaisi keskittyä niihin seuraavilla kerroilla!