Muutamana viime päivänä on ahkerasti kotitreenailtu (Tiina, otetaan mielellään treeniseuraa, laitan sulle s-postia!). Teemana on ollut lähinnä luoksetulo ja sitten jotain muuta pientä temppuilua. Luoksetulossa kun molemmilla on parannettavaa, Luru jää helposti liian kauaksi eteenistumisessa ja tulee pari viimeistä metriä ravilla ja Zialla koko luoksetulo on äärimmäisen hidas. Lurun ongelmaan mulla on keinot olemassa, ei tarvita oikeastaan muuta kuin ahkeraa palkkausta namilla tai lelulla jalkojen välistä selän taakse. Pääpaino näissä ja ainoastaan silloin tällöin kokeenomainen suoritus. Ziasen kanssa tilanne on ollut paljon haastavampi, Zia tulee siis suoraan sivulle. Sivulletuleminen onnistuu pelkällä käskyllä hienosti muutamaan metriin asti, mutta pitemmällä matkalla vauhti on hidas.

Koitettuja keinoja on sekä minun taaksepäin juokseminen, lelun heitto taakse ja lelulla palkkaus jalkojen välistä. Mikään ei ole toiminut hyvin. Alkoi olla jo sellainen olo, että tässä loppuu keinot. Kuten joskus aiemminkin, turvauduin tälläkin kertaa hyväksi koettuun keinoon, soitetaan Partasen emännälle :) Tämä "avunantosopimus" on todettu hyväksi jo Lurun ensimmäisen elinvuoden aikana, kun treenailimme porukalla Helsingissä. Ei sitä niin kovin usein törmää ihmiseen, jonka kanssa koulutusajatukset menee melko täydellisesti yksiin :) Tai vaikka ei menisikään, erilaisista metodeista voidaan keskustella kiihkotta.

Puhelun aikana tentattiin hyvinkin tarkkaan mitä olen kokeillut, missä vaiheessa vauhti hiipuu, mistä Zia palkkautuu ja ehdotettiin useampaa erilaista lähestymistapaa. Puhelun perusteella koin suuren oivalluksen: en minä ole se, joka määrittelee mikä on palkka Zialle, vaan sen määrittelee Zia itse. Ihan perusasia, mutta ah niin vaikea joskus sisäistää. Miksi siis olen koittanut palkata koiraa lelulla, kun se ei siitä suurissa määrin innostu? Sen sijaan koira nauttii äärimmäisen paljon sylittelystä ja namikin maistuu jonnin verran, kun jätetään aamuruoka väliin (olen siirtänyt Ziaa enemmän yksi ruoka päivässä suuntaan).

Otin täysin uuden lähestymistavan luoksetuloon. Jätetään Zia istumaan, poistutaan 10-15m päähän, kutsutaan "koemaisesti", mutta heti koiran lähtiessä liikkeelle kyykistytään ja palkataan koira suoraan syliin namilla ja taputuksilla.  Kyllä kuulkaa löytyi vauhtia ihan erilailla heti muutaman toiston jälkeen :) Jatketaan näin jonkin aikaa ja sitten ruvetaan vähitellen myöhäistämään kyykistymistä niin, että lopulta päästään tilanteeseen, jossa koira juoksee luokse asti ilman kyykistymistä. Samaan aikaan harjoitellaan erikseen sivulle tulemista lähietäisyydeltä. Annalta taas poimin fiksun neuvon siitä, että kehua ja palkata voi myös vähäeleisesti, aina ei tarvitse hihkua ja hyppiä ;) Herkkä koira kun saattaa pahimmillaan ylitsevuotavasta palkkauksesta ahdistua.

Suuret kiitokset Partasen emännälle ja Annalle näistä oivalluksista :)

Lisäksi treenailtiin molempien kanssa hiukan seuraamista, Zialla on juoksu otettu mukaan kuvioon. Ei ole tuottanut ongelmia. Lurulla on perusasennon paikka lipsahtanut hiukan liian eteen. En oikein tiedä mitä sen suhteen pitäisi tehdä, koska toisaalta vire seuraamisessa on nyt hieno. Koitan hinkata hienovaraisesti perusasentoa hiukan taasepäin niin, että vire ei kärsisi. Hupinumeroina otettiin auton kiertämistä, Lurulla kaksi autoa, Zialla yksi (ei hypännyt konepellille, meinasi kyllä). Lisäksi jalkojen välistä pujottelua ja minun ympäri peruuttamista. Zia hallitsee nämä molemmat jo ilman käsiapuja :)