Onko kellekään muulle käynyt niin, että huomaamattaan tulee kirjoitettua blogiin jostain tietystä aiheesta aina samalta kantilta? Minusta tuntuu, että tässä blogissa on jäänyt hiukan päälle turha vellominen ja pyöriskely minun ja Zian koulutusongelmissa. Keskittyessään niihin huonoihin puoliin jää täysin kertomatta hyvät puolet ja ihmisen, joka ei meitä tunne, silmissä suhde voi tosiaankin näyttää huonolta. Tästä voi lukea lähes ilmiömäiseen mittaan venyneestä kommenttitulvasta pari kirjoitusta aiemmin ;)

Tosiasiahan on se, että Zia on arkielämässä varsin helppo, iloinen ja mutkaton otus :) Zia sopeutuu uusiin paikkoihin kohtuullisen hyvin menettämättä toimintakykyään. Zia on rohkea, erityisesti erilaisilla pinnoilla ja erilaisilla esteillä kiipeillessä. Zia kipittää metalliritilärappuset, avoportaat, liukkaat rappukäytävät, puunrungot, maalle nostetut laiturinrappuset jne. mennen tullen. Tähän päivään mennessä ei ole tullut vastaan pintaa, jota Zia aristaisi. Zia ei myöskään ole herkkä liukastumisille. Tahtoo sanoa sitä, että jos Luru liukastuu jollain pinnalla, seuraa välitön kyseisen pinnan aristaminen ja jäykin jaloin kulkeminen ja yleensä vaatii jonkin verran totuttelua ennen kuin Luru uskaltaa kulkea tällä pinnalla reippaasti. Mitään tällaista ei Zia ole koskaan vaatinut. Zia on vauhdikas ja Zia pomppaa korkealle, suorilta jaloin vaikka auton konepellille :)

Zian on myös ollut koko ikänsä kohtuullisen terve. Erityisesti tätä piirrettä arvostaa kovin, kun toisena koirana on Luru. Zian maha tuntuu kestävän mitä vaan ja ruokamerkkiä voi vaihtaa noin vain ilman ylimääräisiä totutteluja. Zia myös tuntuu käyttävän ruuan paljon paremmin hyödyksi kuin Luru, kakka on kiinteää ja sitä tulee vähän. Omistaja kiittää varsinkin kaupungissa vieraillessa!

Siitä ei pääse mihinkään, että Zia on toinen koira. Zian kanssa on siis luvattoman vähän puuhailtu yksin sen ollessa pieni. Ensimmäiset 1,5 vuotta Zia meni oikeastaan vain siinä sivussa, treenailin pääasiassa Lurua ja Ziaa treenatessa oli Luru aina läsnä. Koitan sanoa sitä, että ei ehkä ole kovin ihmeellistä, että Zia tukeutuu kovin minuun ja Luruun arkielämän tilanteissa. Siitä huolimatta olemme aloittaneet Zian omat treenit viime syksynä ilman erityisiä "totutteluja" ja siihen nähden Zian kanssa on ollut mukava treenailla. Aika näyttää riittääkö minun hermot ja Zian toimintakyky ihan oikeisiin kokeisiin/kisoihin asti, vai harrastammeko pelkästään huvikseen. Jotenkin hupaisaa on ollut lukea tsemppiviesteistä niitä, joissa tsempataan minua kouluttajana ja todetaan, että vähän "kovemman" koiran kanssa voisi tuloksia tulla nopeammin. Älkää nyt käsittäkö väärin, näin varmasti on! Minulle sopisi varmasti hiukan "kovempi" koira ja ehkäpä jopa se uros ;) Koitan sanoa sitä, että varsinkin viime aikoina olen epäillyt kovasti omaa intoani. Se on nimittäin niin, että ei sitä "kovempaakaan" koiraa saa tuosta vaan toko- tai agilityvalioksi ja vähän on alkanut tuntua siltä, että ehkä multa ei sittenkään löydy sitä määrää jaksamista ja taitoa kouluttaa ja juosta kokeissa.

Noh, jokatapauksessa. Zia on viime päivinä heiluttanut häntäänsä mm. naksulle :) Pariin otteeseen on harjoiteltu vatiin astumista. Tällä hetkellä ollaan yksi tassu vadissa - vaiheessa. Zian kanssa naksuttelussa täytyy pitää huoli siitä, ettei palkan antamisen väli veny liian pitkäksi, muutoin loppuu tarjoaminen. Tavoite on siis saada neljä tassua vatiin... Zia on myös oppinut hyppäämään seisovan ihmisen syliin :) Lisäksi totesin, että on se "mustasukkaisuus" kumma motivaattori koirallakin. Viikonloppuna olimme käymässä Jaskan vanhempien luona ja temputin huvikseni heitin labraattoria. Zialla oli kauhea tarve tunkea itseään jatkuvasti "eikun tee minun kanssa" asenteella tyrkylle.

Jos suhteemme olisi kovin huono, en usko että Zia näin hanakasti hakisi vapaasta tahdostaan toimintaa kanssani.