Kotimaan matkailua väheksytään aivan syyttä suotta. Erityisesti lähiympäristön nähtävyydet jäävät usein näkemättä. Meidän perheen tavoite oli tänä kesänä korjata tätä epäkohtaa. Jos aivan rehellinen olen, isona syynä oli myös se, että kumpikaan meistä ei jaksanut "suurempaa" reissua suunnitella ;) Lurunen pääsi tutustumaan saaristoon sekä purjeveneen että auton kyydissä. Yksi viikonloppu vietettiin tuttavapariskunnan purjeveneessä ja hieman kömpelömpi Lurukin oppi itse hyppäämään kyytiin ja takaisin maihin veneen keulan kautta :) Rengastie otettiin haltuun varsinaisen sesonkiajan jälkeen (elokuun puoliväli), joten tiedossa oli, että moni nähtävyys on jo sulkenut ovensa. Tiesimme myös reitin Houtskäristä Iniön kautta Kustaviin olevan haastavin lauttojen suhteen (pitkät vuorovälit), joten jätimme reitin loppupään suosiolla pois. Ajoimme siis Houtskäriin ja takaisin tutustuen matkan varrella kiinnostaviin nähtävyyksiin ja yksinkertaisesti nauttien maisemista. Mieleen jäi kultuuriperinnekohde Näsbyssä (kirkko, venevajat jne), Saaristokeskus Korppoossa (tosin lähinnä ruuan ja koiraystävällisyyden vuoksi), Nauvon "rantabulevardi" ja se, että Paraisten Lenholman luontopolulle ei pääse koiran kanssa (mur!). Reissun päätti iltalenkki ilta-auringossa Kuusiston linnan raunioilla (suosittelemme). Mukava päivän reissu, joskin ehkäpä sesongin aikana olisi saanut reitistä enemmän irti ja yhden yön yöpyminen olisi tuonut reissuun lisää rentoa tunnelmaa.

PaattiKoer (mitä ilmeisimmin koira Varsinais-Suomen murteella XD)

Minä en pääse hautausmaalle, miksiköhän?

Matkalla raunioille ja raunioilla