KiriäKiriä, niin saadaan syskuun tapahtumat kirjattua ennen kuun loppua :) Ensimmäinen viikonloppu vietettiin hyvässä seurassa  ja loistavassa opissa Nadador agileirillä. Oppeja tarjoili Leinosen Janita niin, että hitaammallekin meni jotain perille ;) Ratapiirrustukset skannaan tähän oheen huomenna, tähän hätään muutama pointti Janitan opeista.

  • Älä ajattele esteitä, ajattele piirtäväsi koiralle etenemisreittiä, esteet vain sattuvat osumaan tälle reitille.
  • Käytä apupalkkaajaa aina kun on mahdollista! Jos koira ei irtoa esteelle, älä silti lähde saattelemaan sitä, vaan ratkaise ongelma apupalkkaajan avulla. Ei ole vaarallista, vaikka koira tulisikin esteen ohi, parempi niin, kuin että se oppii saattamiseen (kuinka niin meille suunnattu neuvo?? XD).
  • Jätä koiralle riittävästi tilaa, jos suuntaat itse esteen keskelle, juoksee koira sen ohi.
  • Niistossa muista pitää ohjaava käsi loppuun asti "päällä". Eli koira "vedetään nenästä" (kiitos Maiju, kuvaavaa!), kunnes se on kiertänyt siivekkeen, sitten vasta vaihdetaan kättä.
  • Vekillä saadaan suunnattua koiran hyppylinjaa jo valmiiksi vasemmalle/oikealle.
  • Jos ohjaaja juoksee mutkaputken takaa, kääntyy koira aina ohjaajan suuntaan putken taakse. Opetetaan koira siihen, että tällöin matka ei koskaan jatku putken suulta suoraan eteen.

Zian ja minun vuorot sujuivat molempina päivinä ihan ok. treeniaikahan ei ollut mikään mahdottoman pitkä, mutta kyllä vain Zianen saatiin molempina päivinä väsytettyä ;) Intoa riitti kuitenkin sunnuntaillekin paljon paremmin kuin esim. taannoisella Mouhijärven kurssilla, jolloin sunnuntaina Zia oli selvästi väsynyt heti treenien alusta asti. Lelupalkka kelpasi ihan kohtalaisesti, käytössä oli retuutettava kettu. Käytin namipalkkaa aina kutsuessani Zian luokseni uutta toistoa varten. Teen tätä erityisesti silloin, kun toistetaan useampi kerta samaa kohtaa radasta, Ziahan rupeaa herkästi tällaisessa tilanteessa hyytymään. Lauantaina meinasi tulla treenien loppupuolella tenkkapoo, kun Janitan taskussa rupesi soimaan kännykkä voimistuvalla soittoäänellä. Tämä oli Zian mielestä jotain todella epäilyttävää, häntä meni alas ja ilme muuttui surkeaksi XD Tästä päästiin ylitse hyppäyttämällä pieni koira syliin ja ihmeen kaupalla Zia pystyi jatkamaan rataa. Kuulostaa todella huvittavalta, mutta sitä se ei oikeastaan ole :( Ziahan on todella herkkä kaikelle yllättävälle, näköjään erityisesti erikoisille äänille. Läheskään aina treeniä ei päästä tällaisen episodin jälkeen heti jatkamaan, vaikkakin kokemus tuo toki lisää kestävyyttä häiriöiden suhteen. Katsokaapa tarkkaan Zian ilmettä alla linkitetyssä videokoosteessa, eikö ole sylissä ollessaan hiukan surkean oloinen? ;) Videokoosteesta IIISOOkiitos Miialle, nallekarhuagia, olkaa hyvät:

Zia Nadador agissa

Kiitos Taru järjestämisestä ja ennen kaikkea kutsusta :)