Meinasi ihan unohtua! Merkittäköön taas muistiin, että molemmat tytöt olivat viime viikolla Piiralla. Tällä kertaa aloitettiin Zialla. Zia oli edelleen hiukan epäluuloinen koko tilanteesta, mutta rentoutui kyllä hyvin makuulle. Jonkin verran jäykkyyttä oli oikeassa kyljessä, tarkemmin lanteen ja lantion seudulla. Kovilla pakkasilla voi olla osuutta asiaan.

Luru oli jälleen kerran oikein hyvässä kunnossa :) Jäykkyyttä oli oikeastaan vain niskan alueella. Kysyin myös Lurun painosta, koska minusta se on liian tuhti. Leenan mielestä Luru oli ihan sopivan painoinen, mutta itse olen kyllä edelleen sitä mieltä, että se on tuhti. Hiukan siis tarkkailemme ruokintaa.

Molemmille voi kotihoitona käyttää lämmitettäviä kaurapusseja ongelma-alueille. Zialle tekisi lisäksi hyvää ihan puhdas sively sen maatessa kyljellään. Tavoitteena se, että se oppisi rentoutumaan käsittelyyn entistä paremmin.