Kuulumiset jäävät aina vain päivittämättä, mutta nyt löysin niin omilla linjoillani liikuvan blogikirjoituksen, että on pakko jakaa se kanssanne :) Kirjoitus on kylläkin hevosten kouluttamisesta, mutta siinä on aivan samoja elementtejä kuin koirankoulutuksessa. Käykääpä lukemassa koko kirjoitus täältä:
Hevosenkoulutus

Kirjoituksessa pohditaan harraste- ja kilpahevosen kouluttamisen eroja ja voidaanko molempia tehdä pelkästään positiivisesti vahvistamalla. Eronahan on juurikin se, että harrastehevosen tapauksessa korostuu hevosen persoonallisuus ja kiltteys sekä miellyttävyys omistajalleen. Harrastehevosen kanssa ei ole niin tarkkaa, tekeekö se juuri sääntökirjan mukaisia suorituksia, pääasia, että hevonen ja omistaja nauttivat molemmat yhdessä tekemisestä. Kilpahevosen tapauksessa kirjoittaja mainitsee olennaiseksi eroksi sen, että kilpahevosen täytyisi jaksaa suorittaa silloinkin, kun ei oikein huvittaisi tai esimerkiksi ympäristö on kotioloja vaativampi (yleisö, äänet, muut häiriöt). Kirjoittajan kokemus pelkästään positiivisesti koulutetuista hevosista on se, että ne tekevät pyydettyjä asioita, mutta vain silloin, kun niitä itseään huvittaa. Lopun pätkä siitä, miten sitten hänen mielestään saadaan happy athleteja on minusta aivan loistava.

Tämän kirjoituksen voi täysin soveltaa koirankoulutukseen. Otetaan nyt vaikkapa toko. Minä olen niin väsynyt siihen, että ihmiset jaksavat nurista tokon nipottamisesta ja rinnastavat vaatimuksia sisältävän koulutuksen jotenkin huonoksi, tylsäksi ja epämotivoivaksi. Ja kääntäen, hihkuvat, ylistävät ja suosittelevat koulutusta, jossa muistetaan kehua omistajia ja koiria, vaikka suoritukset olisivat vain sinne päin. Se on ihan ok, jos haluat vain harrastella tokoa ilman ajatustakaan kokeista. Sellainen koulutus ei kuitenkaan ole muita laadukkaampaa, eikä sitä pitäisi sellaisena mainostaa ja suositella. Fakta on se, että jos haluat tokossa kokeisiin asti harrastaa, on pakko kiinnittää huomiota siihen, että suoritus on oikeanlainen. Tavoitteena pilkuntarkalleen sääntöjenmukainen suoritus, niin kokeessa voidaan päästä ehkä 80 prosenttiin siitä. Hyvässä tapauksessa. Koiralta on tällöin myös pakko vaatia asioita, se on pakko opettaa toimimaan myös olosuhteissa, jotka eivät ole sille niin miellyttävät. Tämä ei tietenkään tarkoita positiivista rankaisua (tilanteeseen tuodaan jotain epämiellyttävää), vaan sitä, että koira saa tehdä virheitä ja yrittää uudelleen, mutta se myös oppii, että väärin tekemällä on jotain merkitystä, että silloin menettää jotain.

Mitähän yritän tässä oikein sanoa? Ehkä perimmiltään sitä, että minkä tahansa koiralajin vakavissaan harrastaminen vaatii sitä, että perehtyy oikeanlaiseen suoritukseen ja pyrkii kohti sitä. Se vaatii myös sitä, että pystyy ottamaan vastaan palautetta omasta toiminnastaan eikä odota pelkästään kehuja ja kannustamista. Eivät nämä tee harrastamisesta yhtään sen nipompaa tai tylsempää, koiran silmissä se on edelleen leikkiä omistajan kanssa.

Loppuun lisään vielä oman oivallukseni kesältä. Tässä kun on muutamassa tokokokeessa tullut seurattua erinäköisiä suorituksia. Uskotteko, että kyllä ne kaikkein parhaimmat ja nipoimmat suoritukset ovat myös niitä, joissa koira näyttää iloisimmalta ja tekee innokkaimmin? Siis ne, joiden kouluttaja on varmasti suhtautunut treenitilanteisiin tosissaan. Tosissaan harrastaminen ei siis tarkoita sitä, että koiralla olisi tylsää. Sillä voi hyvin olla monin verroin hauskempaa kuin vain harrastellessa ;)