Tätä selviteltiin Hilskan Kaisan paimennusleirillä toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna. Varsinaisesti olin ilmoittanut leirille Zian, Luru oli mukana seuraneitinä. Leiri rakentui niin, että lauantaina testattiin pyöröaitauksessa koiran kiinnostusta lampaisiin ja isommassa aitauksessa lampaiden kuljetusta. Sunnuntaina aloitettiin taas pyöröstä katsoen onko koiralle syttynyt "paimennuslamppu" yön aikana ja tokana tehtävänä oli jälleen kuljetusta isossa aitauksessa. Zia pääsi määkivien kimppuun lauantain rasteilla ja sunnuntain ekassa rastissa. Lyhyesti ja ytimekkäästi voidaan todeta, että meidän pikku prinsessalla ei ole paimennustaipumusta tippaakaan XD Päinvastoin hän suhtautui lampaisiin hyvin kohteliaasti, kävi kyllä nuuhkimassa määkiviä eikä pelännyt niitä laisinkaan, mutta pani sitten rauhallisesti maate kesken kiivaimman lampaiden ajon pyörössä ;) Itsekseni siis sain lampaita tökkiä eteenpäin. Otin siksi viimeiselle rastille Luru-rouvan. Luru oli aivan haltioissaan siitä, että hän saa luvalla ajaa lampaita edellään, Jaskan vanhempien luona kun lampaiden ajaminen on ollut tiukasti kiellettyjen puuhien listalla. Intoa rouvalla siis oli lampaita kohti, mutta en kyllä osaa sanoa onko kyse varsinaisesti paimennustaipumuksesta vai pelkästä halusta ajaa lampaita takaa. Ajattelin, että Lurun kanssa voisi yrittää käydä vielä toisen kerran testaamassa tämän kesän aikana.

Leirillä oli meidän lisäksemme lähinnä bortsuja sekä yksi aussi. Katsellessani muiden hiukan paimennusinnokkaampien koirien touhuja aloin sitten mietiskellä tarkemmin tätä rakasta rotuamme, espanjanvesikoiraa.

Näitähän kuvaillaan usein työkoiriksi. Saatetaan myös mainita, että nämä ovat niin mukavan monipuolisia, näistä on moneen lajiin. Rupesin sitten miettimään miten on, jos tarkastellaan rotua kokonaisuutena, ei pelkkiä yksilöitä. Onko sittenkin niin, että rotu on tosiaan mukavan monipuolinen, mutta harvasta yksilöstä on harrastuksissa huipulle? Ovatko nämä sittenkin meidän vähän sitä sun tätä harrastavien tätien harrastuskoiria, joilla voi huseerata, mutta joiden kanssa tavoitteellisesti harrastaminen on melko haasteellista. Muistakaa, puhun nyt rodusta kokonaisuutena, toki on yksilöitä, jotka ovat pärjänneet lajeissaan varsin mukavasti.

Ajatus lähti oikeastaan siitä, kun Kaisa totesi leirillä, että vaikka koiralla on paimennustaipumusta, siitä ei automaattisesti olisi paimeneksi. Paimenkoira kun tarvitsee juurikin niitä työkoiraominaisuuksia, eli:

tarvitaessa kykyä itsenäisiin päätöksiin
kykyä toimia kauempana ohjaajasta
keskittymiskykyä
toimintakykyä
kykyä toimia vieraidenkin ihmisten ja koirien läsnäollessa
moottoria, jolla jaksaa tarvittaessa koko päivän

Mietiskelen täällä vaan, kuinka monella nykyperrolla oikeasti on näitä ominaisuuksia? Mukavia harrastuskoiria nämä kyllä ovat, mutta onkohan puhe työkoirasta kuitenkin himppusen liioittelua?

Pohtii hän, jonka koirien kanssa on oikein kiva puuhailla, mutta joista kumpikaan ei taida täyttää työkoiran vaatimuksia ;)